Tutor HR CaaS palvelumallilla Office osaaminen nousuun

14.03.2017 10:109 kuukautta sitten

Nyt ollaan tärkeän asian äärellä. Lukiolainen Sami Aho kirjoittaa Innokampuksen blogissa siitä, kuinka huolestuttavan huonolla tasolla lasten ja nuorten toimisto-ohjelmien osaaminen on nykypäivänä:

Samaan aikaan kun lapset halutaan totuttaa tietotekniikan käyttöön pienestä pitäen, perusasiat monesti unohtuvat. Pienen pieni murto-osa nuorista osaa käyttää työ- ja opiskeluelämässä elintärkeitä perussovelluksia, kuten Exceliä ja Wordia. Niiden opettelu jää tietotekniikan valinnaiskurssien vastuulle. Matematiikan tunneillakin olen peruskoulu- ja lukiourani aikana käyttänyt Exceliä tasan yhdellä oppitunnilla.

Tutoring on uudistanut asiakkaiden Office osaamista jo reilun vuosikymmenen ajan. Olemme tarjonneet Office-ohjelmien koulutusta jo yli 200 organisaatiolle kaikkialla Suomessa. Konseptiamme on sovellettu aina muutamien avainhenkilöiden koulutuksesta koko yrityksen laajuiseen satojen työntekijöiden osaamisen kehittämiseen.

Tutor HR CaaS (Competence as a Service) on joustava palvelumalli, joka mahdollistaa sadan prosentin oppimistakuun jokaiselle opiskelijalle. Konsepti antaa päättäjille selkeän kokonaisuuden budjetoida ja hankkia tarpeisiin kohdennettua Office-koulutusta.

Tutor HR CaaS mahdollistaa joustavan, kustannustehokkaan sekä laadukkaan tavan kouluttaa isojakin opiskelijaryhmiä ja soveltuu erittäin hyvin oppilaitosmaailmaan.

"Tuomme mielenkiintoisella tavalla työelämän käytännön tarpeita esille, jolloin oppilaitokset saavat opiskelun tueksi tuoretta tietoa työelämän tarpeista." - toteaa Tutoringin toimitusjohtaja Reino Hakaoja.

Mikäli teillä on tarpeita Office taitojen uudistamiseen ja käyttötehokkuuden nostamiseen, olkaa yhteydessä, keskustellaan aiheesta lisää: 0 100 200 300 tai info@tutoring.fi